Meidän piti muuttaa maailmaa - kuinkas kävikään?

 Olin eilen kuuntelemassa Anssi Kelaa. En oo koskaan aiemmin ollut. Konsertti herätti paljon tunteita. Etenkin fiilistelybiisit kuten 1972. Kysymyksiä, kuten mitenköhän vanhojen luokkatoverien elämä on mennyt ja samaa kelausta sisäänpäin, että miten oma elämä on mennyt.

Jokaisella meillä oli unelmia. Kuinka monen unelmat toteutui ja kuinka monen unelmilta tippui siivet jo alkuvaiheessa?



Tässä jotain pientä runontynkää, jota syntyy tässä kirjoittaessa ajatuksiani :

Samaan aikaan synnyttiin, ensimmäiset rääkäisyt päästettiin.
Mua koti kristillinen odotti, sun kodissa ei Jumalaan uskottu.

Mulle kaikki koulussa helppoa oli,
sun piti opiskella lukemista enemmän kuin tovi.

Musta piti tulla jotain suurta,
sun unelmat oli jotain vähän muuta.

Susta tuli kampaaja, musta toimittaja.
Omaa bisnestäsi pyörität nyt, mä taas oon sairastunut.

Toinen meistä jo toista kertaa naimisissa on,
toinen miettii, että onko parisuhde ylipäätään mahdoton.

Sun lapsikatras huomiota joka päivä kaipaa,
mulla taas ei oo kuin aikaa.

Mietin miksi elämä toiselle antaa enemmän kuin ottaa,
joskus se todella ottaa koppaan.

Kai se niin on, että jokaista elämä haastaa.
Vaikka toisen kipuja ei koskaan kohtaa.

Yks elämä maan päällä meille kuitenkin annettu on,
tehdään siitä paras mitä näillä eväillä 
mahdollista on.

- Carmelita- 

Ens vuoden tammikuussa olisi ammattikorkeakoulun luokkakokous. Siitä on 10 vuotta, kun se aloitettiin. En ehkä kuitenkaan sinne matkusta :/

Odotan sitä mitä tossa kuvassa lukee, että mun elämän todellisuus ja unelmat kohtaisivat. Siitä voiskin sitten kirjoittaa toisen blogitekstin, koska se on haastavaa.