Muuto(sta)

Mulle muutokset on hirmuvaikeita. Vaikka on joku kiva muutosasia, niin se voi aiheuttaa pelkoa ja jopa surutyötä.

Muutan maaliskuun alusta uuteen asuntoon lähemmäs palveluita ja työpaikkaa. Mulla on JO NYT ikävä tätä. Tää oli ehkä paras vuokra-asunto missä oon koskaan asunut ja nyt tietyllä tavalla oon muuttamassa huonompaan...tosin paremmalle sijainnille. En osannut tässä hyödyntää (omasta mielestäni tarpeeksi) ihanaa isoa lasitettua parveketta ja vehreitä alueita lähellä, järveä ja kaikkea sen rannalla. Musta tuntuu, että mulle yksinasuvana tää on liian luxusta. Ei yksin tuu lähettyä kuljeskeleen pitkin rantoja tai hengailtua parvekkeella niin paljon. Ainakaan minä, jostain syystä tai edes saunottua kamalasti. Varsinkin kesällä tää ois ollu upea paikka kutsua ystäviä kyläileen isommallakin porukalla, mutta tein sen liian harvoin. Niin..ja täällä päin ei kauheesti asu tuttuja, joten moni asia, jota suunnittelin jäi tekemättä.

Nyt muutan siis vuokrayksiöön melkein keskustaan..tai noh..keskustan postinumero siinä on. Työpaikka on 5 minuutin kävelymatkan päässä, kuntokeskukseni 3 minuutin päässä. Ehkä osaan toivottavasti hyödyntää tuota asuntoa paremmin. Ei ole saunaa, ei parveketta, eikä astianpesunkonetta. No okei...astianpesukonetta osasin hyödyntää hyvin ;) ;) Sitä tulee TOSI IKÄVÄ. Onhan tästä jo lyhyessä ajassa tullut mulle KOTI. Katotaan, että millä fiiliksillä sitten, kun on muuttanut..nyt vielä tekee surutyötä tästä, vaikka tietty samalla jo suunnittelee uutta.

Uudessa viehättää uusi projekti. Oon projekti-ihminen :) Tämä oli ehkä jo nähty kuitenkin. Uuden suunnittelu on sitäpaitsi aina kivaa.

Toivottavasti tämä asunto saa arvoisensa asukkaan, joka osaa hyödyntää asioita paremmin kuin minä. Jonkun, joka lenkkeilee ja käy kävelemässä järven rannalla ja todella nauttii tämän sijainnista!

Nyt täytyykin vähän alkaa siistimään paikkoja, kun ens viikolla voi tulla katsojia tänne asuntoon...

Uutta elämäntapaa opettelemassa..

Multa on jo hajonnut kaksi älypuhelinta. Monta kertaa ne on tippuneet, eikä ole menneet rikki, mutta sitten vaan joskus on koittanut se hetki, kun niiden herkkä lasi osuu johonkin tosi kovaan.

Päätin, etten enää osta älypuhelinta, koska niiden lasit eivät ole niin kestäviä, eivätkä ole muutenkaan niin kestäviä kuin tavalliset kännykät. Nyt kädessäni siis on Nokia 301. Toki sillä pääsee Internettiin ja Facebookkiin, mutta tosi hankalasti, joten en viitsi mennä...ellei tule ihan joku hätäkiire.

No niin...bussimatkat ovat ns. kännykkävapaita. Niin ovat myös kaikki muut odotteluhetket ravintolassa, jonossa, hammaslääkärin vastaanotolle odottaessa jne. Nyt ei ole älypuhelinta mitä räplätä. Nyt ei  voi toimia heti...vaan pitää odottaa. Ei voi lukea heti sähköposteja tai facebook-viestejä, kun ne tulee ja ei voi heti vastata. Tiedättekö, nyt joutuu opettelemaan ODOTTAMISTA JA LÄSNÄOLOA. Saattaa tehdä mulle ihan hyvääkin...niinku varmaan monille muillekin. Kun ei koko ajan ole ns. tavoitettavissa eikä itse tavoita heti kuin haluaa.

Mutta...ilman kännykkää ei vielä kyllä pystyisi ... ;)

Toiveet purkissa

Uuden vuoden vaihteessa minua pelotti seuraava vuosi. Se kuinka pärjään töissä, saanko asunnon, riittävätkö rahat, ihmissuhteet yms. Jossakin vaiheessa minulle tuli mieleen raamatunpaikka, jossa sanotaan, että " Heittäkää kaikki murheenne minun kannettavikseni, sillä minä pidän teistä huolen." (vapaasti käännettynä).

Mietin sitten, että miten voisin tehdä tästä "heitosta" konkreettista. Minulla on lasinen purkki, jossa joulunaikaan säilytin tuikkukynttilöitä. Otin kynttilät sieltä pois ja kirjoitin huoleni/murheeni/toiveeni/rukoukseni eri värisille papereille ja rukoilin samalla mielessäni asioiden puolesta. Sitten suljin ne purkkiin. Tadaa. Siellä ne on! Kirjahyllyssä purkkiin "heitettynä!". Kyllähän ne välillä tulee mieleen, mutta sitten katson taas purkkia ja ajattelen, että sinne on heitetty!

Tavalliset sankarit

Ennen vanhaan tv-sarjoissa ja elokuvissa ns. sankarit esitettiin melko kaikkivoipina ja täydellisinä.
Nykyään on alkamassa tulla trendiksi, että sankareilla on yksi tai kaksikin heikkoutta, joihin voi samaistua.

Aloitin seuraamaan sarjaa nimeltä Isänmaan puolesta (Homeland) ja siinä päähenkilöillä (sankareilla) on kummallakin heikkous, johon voi tietyllä tapaa samaistua. Tämä tekee mielestäni sarjoista ja elokuvista (mutta etenkin sarjoista) erityisen kiinnostavia. Nämä ns. "tavalliset sankarit" ovat paljon lähempänä minua ja todellisuutta kuin kaikkivoipaiset "James Bondit" sun muut.

Itse olen jäänyt ihan koukkuun tuohon Isänmaan puolesta -sarjaan. Kun ensimmäisen tuotantokauden jälkeen ei ole jaksoja suomeksi, niin oikein enkuksi piti sitten etsiä.

Ja aasinsilta tavallisista sankareista siihen, että...niin..eiköhän meistä useasta jollakin elämän alueella tai jossakin asiassa olisi ns. tavalliseksi sankariksi. Jos ei muuten, niin oman elämänsä sankariksi (niinku minä). Sankari on kyllä hieman liioitteleva sana, mutta jotain sinne päin. Tämä on mun mielestä toivoa antavaa :)

Kyseinen sarja inspiroi minua jopa sen verran, että aloin miettimään, että mitä minä pieni ihminen, pienin voimavaroin varustettu persoona voin olla tekemässä paremman maailman puolesta. Niinpä syntyi sitten idea hyväntekeväisyyskirpparista/myyjäisistä. Järjestän ne  kotonani. Silloin tuttavani  (sekä minä) voivat tuoda ja hinnoitella  sekä ostaa käsitöitä ja vaatteita, joidenka  tuotto menee sitten tuttuun kehitystyhteistyöjärjestöön, jossa ennen itsekin olen työskennellyt.

Kun ei omassa työssään voi ns. parantaa maailmaa, niin kyllä niitä muitakin..pienen pieniä keinoja on. Ja täytyy muistaa, että yksikin ihminen, jota autetaan on sen arvoinen! Aika kauas meni tuosta otsikosta mun pohdinta, mutta tällaistakin voi yksi hassu tv-sarja saada aikaan. Ei se töllön katsominen pelkästään pahasta ole ;)