Keskustaelämää vol. 2

Nyt on alkanut paljastua niitä huonojakin puolia keskustaelämästä. Honeymoon eli kuukausi on nyt takana elämää keskustassa.

Mun on vaikea rentoutua ihan yleisesti, niin itse asiassa keskustassa on vaikeampi rentoutua. Kun asunto on vilkkaalla alueella, niin jotenki siitä ei hetkessä muodostu sellanen "suojaisa pesä", vaan se on kaiken keskellä. Tuntuu, että itsekin pitäis mennä ja tulla koko ajan (varisinkin kun on kevät). Toivottavasti saan silti muodostettua tästä mun oman kolon.

Edellisessä asunnossa oli tosi paksut seinät ja hiljaiset naapurit. Ei kuulunut mitään. Sai elellä ihanassa hiljaisuudessa. Nyt joka puolelta kuuluu jotain. Yläkertaan muutti toissapäivänä uusi naapuri ja siellä on ollut porukkaa bilettämässä. Toivottavasti ei toistu joka viikonloppu ( tai ilta!).

Edellinen asunto oli sellainen suojaisa. Sinne ei nähnyt hyvin, kun siinä oli lasitettu parveke ja se oli ekassa kerroksessa, eikä kauhean valosakaan. Tää on nyt keskellä kaikkea. Vastapäätä on iso kerrostalo (tosin tie on onneksi välissä). Mutta välillä tuntuu kuin olisi näyteikkunalla. Täytytyi vähän verhoilla keksiä sellasta suojaa, että tuntuu, että oma ikkuna ei ole näyteikkuna. Valoisuus ei myös tuo sellaista "pesän tuntua".

Onko ehdotuksia mulle siitä, miten saisin tästä muodostettua pikkuhiljaa keskustasta huolimatta pienen kotikolon: turvallisen, suojaisan ja rauhallisen?

Hyvät puolet edelleenkin: sijainti on luxus, helppous lähteä liikenteeseen, kaunis asunto (mun makuun), kaverit tulee useimmin kylään :)

Kuvia en saa tästä edelleenkään, koska myin vahingossa entisen kännykän kanssa mun kameralaturin/johdon...ja kännykkäänkään ei ole johtoa.

Koiraaaaaa...

Mun vanhemmilla on ollut useampia koiria. Mä rakastan koiria. En vaan vielä pysty ottamaan sellaista, kun asunto ei sitä salli, eikä muutenkaan oma elämänmeno. Löysin hauskan kuvasarjan näistä maailman ihanimmista otuksista, joita löytyy niin moneen kokoon ja persoonaan.  Ja joita ihastelen aina kun vastaantulevat ja jopa juttelen silloin tällöin ;) Koirat!!!  Kuvat on Elge Vogelsang ottanut omista koiristaan:

Lisää kuvia löytyy täältä: 

Kun tulot tippuu, täytyy olla mielikuvitusta...

Ystäväni tietävät, että mua on arpaonni monta kertaa suosinut :) Muutama matka on tullut ja muutama juttu, jonka oon rahapulassa sitten myynyt  (voitot on tullut hyviin saumoihin). Siksi vähävaraisena tässä mietinkin, että mitäs jos ottais vähän aikaa nuo arvonnat - niin ne, joissa on pienet palkinnot kuin ne, joissa on suuret - ihan tosissaan? Voishan sitä kokeilla.

Täällä kertoilin siitä, kuinka joulukuussa netissä on monia eri joulukalentereita, joissa voi voittaa joka päivä jotain. Olin aikomassa osallistua niihin. Osallistuinkin. Voitin design-lampun ja leluja. Kummatkin myin ja rahat tuli todella tarpeeseen.

Vähävaraiset ihmiset joutuvat keksimään keinoja, joilla selvitä menoista, kun aina se kuukaudessa saatu/tienattu raha ei riitä, varsinkin jos siitä joutuu lyhentään esim. opinto- tai muita lainoja.
Noh...minä koetan tätä. Toinen jota oon tässä koittanut ja yhä koitan, on myydä tavaroita, joilla en enää tee mitään, huuto.net:issä ja tori.fi:ssä. Tähän mennessä ihan mukavin kokemuksin :)

Ja kuinka voi ihminen olla happy, kun löytää 5 eurolla hiusvärin ja alle 2 eurolla kahvipaketin :) En oo kun kerran elämässä värjäyttänyt kampaajalla hiuksiani. Ei yksinkertaisesti ole rahaa (sitäpaitsi silloin lopputulos oli kamala). En voi myöskään juoda joka päivä "arvokahveja", mutta sitten kun joskus sellaista saa, niin siitä sitten osaakin nauttia.

En tässä lähde ruotimaan sitä, miksi olen vähävarainen tai mihin mun rahat menevät. Sanotaan noin vaan yleisesti, että lainan lyhennyksen lisäksi, varoja menee oman henkisen (ja fyysisenkin) hyvinvoinnin edistämiseen aika paljon. Olen laittanut sen numero 1:seksi ruoan ja asumisen jälkeen, koska jos en voi hyvin, ei voi hyvin moni muukaan. Hyvinvoinnilla tarkoitan terveyttä. Se ei kyllä aina näy ruokavalinnoissa (koska jos haluaa saada halvalla ruokaa - käy Lidlissä ja siellä nyt ei aina maailman terveellisintä ruokaa myydä). Elämä on valintoja...

Keskustaelämää

Vähitellen oon tässä totutellut kekustaelämään. Tykkään!! Ehkä siksi, että tämä asunto ei oo ihan keskustassa. Melkein, mutta ei ihan :) Harmi on se, jos ei oo rahaa, niin ei voi käydä kivoissa kahviloissa tai shoppailemassa. Silloin keskusta-asuminen tuntuu hitusen turhalta. Mutta sitten, kun pitäisi äkkiä päästä keskustaan, niin tuntuu helpottavalta, että on siellä jo.

Kävin tänään muuten Lapinniemessä kävelyllä, kun paistoi tän kevään ekat (tai melkein ekat) auringonsäteet ja löysin idyllisen kahvilan nimeltä Ansari. Siellä on katto puoliksi lasia ja oli hieno katsoa sinistä taivasta ja ohi lipuvia pieniä pilvenhattaroita. Sinne meen ehdottomasti uudestaan!

Vielä en halua tänne kuvia laittaa...sen verran keskeneräistä on. Tavaraa  tänne laitan paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Jotenki sitä haluaa enemmän - tilaa. Enemmän avaruutta. Siis on täällä ihan tarpeeksi tavaraa ja joku vois ajatella, että paljonkin, mutta mulle ehkä vähän vähemmän kuin yleensä.

Okei..hei otan mun keittiöstä kuvan. Se on ihan paras asia tässä kämpässä sijainnin lisäksi. No miksi? Mun mielestä se on niin persoonallisen värinen ja oloinen. Seitkytlukua. Tavallaan hassu, mutta kiva. Täällä on muuten ammekin. Oon jo kaks kertaa käynyt kylvyssä.

Mutta meen nyt tiskaan ja sitten laitan tuon keittokomeron kuvan tähän:

Muutettu on!

No niin...keskustaeläminen saa alkaa. Oon saanut asuntoni kivaan kuntoon :)
Ekan yön aikana mulle tuli flunssa tai hengitystieongelmia....minä tietty vainoharhaisena ihmisenä pelkään, että täällä asunnossa on jotain hometta tai muuta hengitysteitä ärsyttävää. Noh...vieläkin on tuo "flunssa" päällä. Toivottavasti katoaa ja osoittautuu oikeaksi flunssaksi.

Kuvia en voi laittaa, sillä olen kadottanut kameran laturin sekä kännykän piuhan :( Niitä tulee myöhemmin, kun saan lainaksi kyseiset vempaimet.

Flunssan keskellä ja muutenkin vähävoimavaraisena saikulla ei ollut helppoa muuttaa. Väsymys painoi aika nopeasti. Oon siksi itestäni ylpeä, että sain kaikki pakattua ja purettua ja siivottua. Eirtyiskiitos muuten loppusiivouksesta äitille ja isälle muuttoavusta!

Kohta pitäis lähteä tutkimaan ympäristöä ja etsimään syötävää. Toki...tutut huudit tietyllä tavalla nämä on, mutta ei asumismielessä.

Senare!!

Saikkua ja pakkausta

Sain ahdistuneisuushäiriöni vuoksi tai oireiden vuoksi saikkua 4 viikkoa. Tässä sitä mietitään, että mitä sitä tekisi. Onneksi nuo olympialaiset tulee nyt, niin on jotain seurattavaa. Ainakin haluan nukkua!

Harmi, ettei ole kunnon talvea. Nyt ois ihana kävellä jäällä auringonpaisteessa. Muuttolaatikoita kyllä alan pian kasailemaan, kun muutto on...hups..se on kuin onkin jo ensi viikolla. En oo oikein kerennyt keskittyä siihen.

Voisin käydä paljon kuntokeskuksessa ja uimassa, tehdä joitain päiviä vapaaehtoistyötä Fidalla, tehdä asioita, jotka on mapissa Ö.

Vinkkejä voimauttavasta tekemisestä kaivataan. Onko sinulla antaa sellaisia?

Tahdon uskoa Jumalaan, joka....

Tahdon uskoa Jumalaan, jonka hyväksyntä ja rakkaus ei ole riippuvainen siitä kuinka suuri meidän uskomme on. Ei ole riippuvainen siitä kuinka sairas tai terve mieli meillä on ja kuinka paljon kykenemme käsittämään hänestä tai puristamaan uskoa itsestämme. Ei ole riippuvainen meidän luonteestamme: toiset vaan on järki-ihmisiä ja epäilijöitä ja toisten on helpompi uskoa mitä tahansa...vaikka valheita.                                    
 
 Ei ole riippuvainen siitä kuinka paljon voimme tehdä Hänen hyväkseen. .Ei ole riippuvainen siitä kuinka moitteetonta elämää pystymme elämään. Ei ole riippuvainen tunteistamme ja mielentiloistamme. Ei ole riippuvainen elämäntilanteestammme. Tahdon uskoa Jumalaan, joka ENSIN rakasti meitä. Ilman mitään ehtoja. Ja rakastaa yhä, hyväksyy yhä. Sen teki selväksi hänen kuolemansa ristillä meidän syntiemme puolestamme. Jos sen uskon, se riittää. Se riittää Jumalan lapseuteen.

Jos tämä ei riitä, en voi uskoa, enkä tahdo. Mutta taitaa se riittää :) Tällaista Jumalaa vois kutsua Kallioksi! My rock!

(kiitos Jumala ja Greg Boyd muistutuksesta)

Hän ei voinut sitä enää salata - koskettava nettiromaani

Sain eilen osoitteen mielenkiintoiseen ja koskettavaan nettiromaaniin tai fiktiiviseen tarinaan 2000-luvun Suomesta. Romaanin anonyymina pysyttelevä kirjoittaja kirjoittaa nettisivuilla näin:

"Tutustuttuani yksinodottajiin, kristillisten vapaiden suuntauksien toimintaan, mielenterveysongelmaisiin henkilöihin sekä erityisesti näiden yhdistelmiin ymmärsin, että näitä kolmea teemaa yhdistävää kirjallisuutta ei ole vielä olemassa."

Luultavasti tämä lause sai tarinan kirjoittajan päätymään aiheeseen, josta tarina kertoo. Pääosassa on siis kristitty yksinhuoltaja, joka kärsii mielenterveysongelmista.

Tässäpä on nettiromaanin osoite. Itse lukaisin sen yhdessä illassa. Oli sen verran mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä. Olkaapa hyvät!

Muuto(sta)

Mulle muutokset on hirmuvaikeita. Vaikka on joku kiva muutosasia, niin se voi aiheuttaa pelkoa ja jopa surutyötä.

Muutan maaliskuun alusta uuteen asuntoon lähemmäs palveluita ja työpaikkaa. Mulla on JO NYT ikävä tätä. Tää oli ehkä paras vuokra-asunto missä oon koskaan asunut ja nyt tietyllä tavalla oon muuttamassa huonompaan...tosin paremmalle sijainnille. En osannut tässä hyödyntää (omasta mielestäni tarpeeksi) ihanaa isoa lasitettua parveketta ja vehreitä alueita lähellä, järveä ja kaikkea sen rannalla. Musta tuntuu, että mulle yksinasuvana tää on liian luxusta. Ei yksin tuu lähettyä kuljeskeleen pitkin rantoja tai hengailtua parvekkeella niin paljon. Ainakaan minä, jostain syystä tai edes saunottua kamalasti. Varsinkin kesällä tää ois ollu upea paikka kutsua ystäviä kyläileen isommallakin porukalla, mutta tein sen liian harvoin. Niin..ja täällä päin ei kauheesti asu tuttuja, joten moni asia, jota suunnittelin jäi tekemättä.

Nyt muutan siis vuokrayksiöön melkein keskustaan..tai noh..keskustan postinumero siinä on. Työpaikka on 5 minuutin kävelymatkan päässä, kuntokeskukseni 3 minuutin päässä. Ehkä osaan toivottavasti hyödyntää tuota asuntoa paremmin. Ei ole saunaa, ei parveketta, eikä astianpesunkonetta. No okei...astianpesukonetta osasin hyödyntää hyvin ;) ;) Sitä tulee TOSI IKÄVÄ. Onhan tästä jo lyhyessä ajassa tullut mulle KOTI. Katotaan, että millä fiiliksillä sitten, kun on muuttanut..nyt vielä tekee surutyötä tästä, vaikka tietty samalla jo suunnittelee uutta.

Uudessa viehättää uusi projekti. Oon projekti-ihminen :) Tämä oli ehkä jo nähty kuitenkin. Uuden suunnittelu on sitäpaitsi aina kivaa.

Toivottavasti tämä asunto saa arvoisensa asukkaan, joka osaa hyödyntää asioita paremmin kuin minä. Jonkun, joka lenkkeilee ja käy kävelemässä järven rannalla ja todella nauttii tämän sijainnista!

Nyt täytyykin vähän alkaa siistimään paikkoja, kun ens viikolla voi tulla katsojia tänne asuntoon...

Uutta elämäntapaa opettelemassa..

Multa on jo hajonnut kaksi älypuhelinta. Monta kertaa ne on tippuneet, eikä ole menneet rikki, mutta sitten vaan joskus on koittanut se hetki, kun niiden herkkä lasi osuu johonkin tosi kovaan.

Päätin, etten enää osta älypuhelinta, koska niiden lasit eivät ole niin kestäviä, eivätkä ole muutenkaan niin kestäviä kuin tavalliset kännykät. Nyt kädessäni siis on Nokia 301. Toki sillä pääsee Internettiin ja Facebookkiin, mutta tosi hankalasti, joten en viitsi mennä...ellei tule ihan joku hätäkiire.

No niin...bussimatkat ovat ns. kännykkävapaita. Niin ovat myös kaikki muut odotteluhetket ravintolassa, jonossa, hammaslääkärin vastaanotolle odottaessa jne. Nyt ei ole älypuhelinta mitä räplätä. Nyt ei  voi toimia heti...vaan pitää odottaa. Ei voi lukea heti sähköposteja tai facebook-viestejä, kun ne tulee ja ei voi heti vastata. Tiedättekö, nyt joutuu opettelemaan ODOTTAMISTA JA LÄSNÄOLOA. Saattaa tehdä mulle ihan hyvääkin...niinku varmaan monille muillekin. Kun ei koko ajan ole ns. tavoitettavissa eikä itse tavoita heti kuin haluaa.

Mutta...ilman kännykkää ei vielä kyllä pystyisi ... ;)

Toiveet purkissa

Uuden vuoden vaihteessa minua pelotti seuraava vuosi. Se kuinka pärjään töissä, saanko asunnon, riittävätkö rahat, ihmissuhteet yms. Jossakin vaiheessa minulle tuli mieleen raamatunpaikka, jossa sanotaan, että " Heittäkää kaikki murheenne minun kannettavikseni, sillä minä pidän teistä huolen." (vapaasti käännettynä).

Mietin sitten, että miten voisin tehdä tästä "heitosta" konkreettista. Minulla on lasinen purkki, jossa joulunaikaan säilytin tuikkukynttilöitä. Otin kynttilät sieltä pois ja kirjoitin huoleni/murheeni/toiveeni/rukoukseni eri värisille papereille ja rukoilin samalla mielessäni asioiden puolesta. Sitten suljin ne purkkiin. Tadaa. Siellä ne on! Kirjahyllyssä purkkiin "heitettynä!". Kyllähän ne välillä tulee mieleen, mutta sitten katson taas purkkia ja ajattelen, että sinne on heitetty!

Tavalliset sankarit

Ennen vanhaan tv-sarjoissa ja elokuvissa ns. sankarit esitettiin melko kaikkivoipina ja täydellisinä.
Nykyään on alkamassa tulla trendiksi, että sankareilla on yksi tai kaksikin heikkoutta, joihin voi samaistua.

Aloitin seuraamaan sarjaa nimeltä Isänmaan puolesta (Homeland) ja siinä päähenkilöillä (sankareilla) on kummallakin heikkous, johon voi tietyllä tapaa samaistua. Tämä tekee mielestäni sarjoista ja elokuvista (mutta etenkin sarjoista) erityisen kiinnostavia. Nämä ns. "tavalliset sankarit" ovat paljon lähempänä minua ja todellisuutta kuin kaikkivoipaiset "James Bondit" sun muut.

Itse olen jäänyt ihan koukkuun tuohon Isänmaan puolesta -sarjaan. Kun ensimmäisen tuotantokauden jälkeen ei ole jaksoja suomeksi, niin oikein enkuksi piti sitten etsiä.

Ja aasinsilta tavallisista sankareista siihen, että...niin..eiköhän meistä useasta jollakin elämän alueella tai jossakin asiassa olisi ns. tavalliseksi sankariksi. Jos ei muuten, niin oman elämänsä sankariksi (niinku minä). Sankari on kyllä hieman liioitteleva sana, mutta jotain sinne päin. Tämä on mun mielestä toivoa antavaa :)

Kyseinen sarja inspiroi minua jopa sen verran, että aloin miettimään, että mitä minä pieni ihminen, pienin voimavaroin varustettu persoona voin olla tekemässä paremman maailman puolesta. Niinpä syntyi sitten idea hyväntekeväisyyskirpparista/myyjäisistä. Järjestän ne  kotonani. Silloin tuttavani  (sekä minä) voivat tuoda ja hinnoitella  sekä ostaa käsitöitä ja vaatteita, joidenka  tuotto menee sitten tuttuun kehitystyhteistyöjärjestöön, jossa ennen itsekin olen työskennellyt.

Kun ei omassa työssään voi ns. parantaa maailmaa, niin kyllä niitä muitakin..pienen pieniä keinoja on. Ja täytyy muistaa, että yksikin ihminen, jota autetaan on sen arvoinen! Aika kauas meni tuosta otsikosta mun pohdinta, mutta tällaistakin voi yksi hassu tv-sarja saada aikaan. Ei se töllön katsominen pelkästään pahasta ole ;)