Multa on jo hajonnut kaksi älypuhelinta. Monta kertaa ne on tippuneet, eikä ole menneet rikki, mutta sitten vaan joskus on koittanut se hetki, kun niiden herkkä lasi osuu johonkin tosi kovaan.
Päätin, etten enää osta älypuhelinta, koska niiden lasit eivät ole niin kestäviä, eivätkä ole muutenkaan niin kestäviä kuin tavalliset kännykät. Nyt kädessäni siis on Nokia 301. Toki sillä pääsee Internettiin ja Facebookkiin, mutta tosi hankalasti, joten en viitsi mennä...ellei tule ihan joku hätäkiire.
No niin...bussimatkat ovat ns. kännykkävapaita. Niin ovat myös kaikki muut odotteluhetket ravintolassa, jonossa, hammaslääkärin vastaanotolle odottaessa jne. Nyt ei ole älypuhelinta mitä räplätä. Nyt ei voi toimia heti...vaan pitää odottaa. Ei voi lukea heti sähköposteja tai facebook-viestejä, kun ne tulee ja ei voi heti vastata. Tiedättekö, nyt joutuu opettelemaan ODOTTAMISTA JA LÄSNÄOLOA. Saattaa tehdä mulle ihan hyvääkin...niinku varmaan monille muillekin. Kun ei koko ajan ole ns. tavoitettavissa eikä itse tavoita heti kuin haluaa.
Mutta...ilman kännykkää ei vielä kyllä pystyisi ... ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älypuhelin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älypuhelin. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. tammikuuta 2014
maanantai 9. syyskuuta 2013
Olipa kerran kännykkä, mutta ei ollut kauaa
Olipa kerran kännykkä. Eikä sitten ollutkaan kauaa :(
Hassua miten johonkin tavaraan kiintyy niin paljon, että sen käytön lopettaminen tuntuu ihan hirvittävältä. Tämä kännykkä, älypuhelin, iPhone on ollut kuitenkin siksi niin rakas, että sain sen hienolta ihmiseltä, entiseltä poikaystävältäni joululahjaksi. En ole varmaan saanut lahjaksi koskaan mitään niin arvokasta, vaikka se olikin käytetty.Muistan itkeneeni sen saadessani.
Sitten hienon ihmisen kanssa elo meni ristiin, kunnes lopulta oli aika jättää yhteydenpitokin. Siitä muutama viikko, niin kännykkäkin meni tuusannuuskaksi. Se jäi auton oven väliin, josta sitten tippui asfaltille. Ja iso itku pääsi! Kävipä myös niin, että koska musta tuntui, että en halua sitä korjauttaa, vaan haluan uuden puhelimen (tosin halvemman sellaisen) uuden ajan kunniaksi, niin tämä edellä mainittu hieno ihminen halusi kysyessäni ottaa kännykän itselleen, jos vaikka saisi sen pelaamaan.
Tuossa se rikkinäinen kännykkä on piirongin päällä, enkä uskalla koskea siihen. En halua poistaa sieltä yhtäkään tietoani ja lähettää sitä takaisin. Mutta toisaalta haluan. Näinkin konkreettisesti täytyy joskus lopettaa joku aikakausi. Mutta..olin ihan äärettömän kiitollinen kännykästä ja se merkkasi mulle NIIN paljon. Ehkä paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ehkä se päivä tulee, kun uskallan poistaa sieltä tietoni, uskallan muistella kännykkään ja ihmiseen liittyvät muistot, surra surut ja lähettää sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen.
Mutta..täytyy muistaa, että vaikka kännykkä meni mäsäksi ja palautuu lähettäjälleen, niin olin ja OLEN lahjan arvoinen :)
Koomista oli myös tuo älypuhelintekstini tuolla aiemmin...näin sitä vaan itsekin oli koukussa parhaimpaan mahdolliseen älypuhelimeen.. ;)
Hassua miten johonkin tavaraan kiintyy niin paljon, että sen käytön lopettaminen tuntuu ihan hirvittävältä. Tämä kännykkä, älypuhelin, iPhone on ollut kuitenkin siksi niin rakas, että sain sen hienolta ihmiseltä, entiseltä poikaystävältäni joululahjaksi. En ole varmaan saanut lahjaksi koskaan mitään niin arvokasta, vaikka se olikin käytetty.Muistan itkeneeni sen saadessani.
Sitten hienon ihmisen kanssa elo meni ristiin, kunnes lopulta oli aika jättää yhteydenpitokin. Siitä muutama viikko, niin kännykkäkin meni tuusannuuskaksi. Se jäi auton oven väliin, josta sitten tippui asfaltille. Ja iso itku pääsi! Kävipä myös niin, että koska musta tuntui, että en halua sitä korjauttaa, vaan haluan uuden puhelimen (tosin halvemman sellaisen) uuden ajan kunniaksi, niin tämä edellä mainittu hieno ihminen halusi kysyessäni ottaa kännykän itselleen, jos vaikka saisi sen pelaamaan.
Tuossa se rikkinäinen kännykkä on piirongin päällä, enkä uskalla koskea siihen. En halua poistaa sieltä yhtäkään tietoani ja lähettää sitä takaisin. Mutta toisaalta haluan. Näinkin konkreettisesti täytyy joskus lopettaa joku aikakausi. Mutta..olin ihan äärettömän kiitollinen kännykästä ja se merkkasi mulle NIIN paljon. Ehkä paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ehkä se päivä tulee, kun uskallan poistaa sieltä tietoni, uskallan muistella kännykkään ja ihmiseen liittyvät muistot, surra surut ja lähettää sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen.
Mutta..täytyy muistaa, että vaikka kännykkä meni mäsäksi ja palautuu lähettäjälleen, niin olin ja OLEN lahjan arvoinen :)
Koomista oli myös tuo älypuhelintekstini tuolla aiemmin...näin sitä vaan itsekin oli koukussa parhaimpaan mahdolliseen älypuhelimeen.. ;)
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Älypuhelin, paras ystäväni - me ei osata elää hetkessä
Moni tuttu on jakanut netissä youtubevideota älypuhelimen käytöstä. Videon voi katsella tästä .
Videota katsellessa tulee sellainen olo kuin nykyään älypuhelimesta olisi tullut lähes ihmisen paras ystävä. Toinen ajatus mikä tuli on se, että ihminen missaa paljon hienoja hetkiä, eikä pysty keskittymään hetkessä elämiseen, kun koko ajan joko kuvaa kännykällä, pelaa sillä tai on sosiaalisessa mediassa. Yksi ajatus, joka nousi mieleeni on myös se, että me ei osata vain olla. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä. Ei osata odottaa ravintolassa ruokaa eikä kaupassa kassalle pääsyä ilman älypuhelinta. Meistä tulee kärsimättömiä, jos joudumme toimettomaksi. Sitten on vielä se, että on todella epäkohteliasta toisen seurassa koko ajan surffata puhelimella ympäri ämpäri tai pelailla. Jos on toivonut laatuaikaa ystävän, poikaystävän tai puolison kanssa, niin tällä lailla se ei aina tunnu laadulta.
Kuva: weheart.com
Toisaalta moni yksinäinen voi kokea jotenkin yhteyttä toiseen älypuhelimen tai netin kautta. Kaikesta löytyy hyvääkin. Vaikka tietysti yksinäisyys sucks.
Mä en oo mikään moralisti, koska itse omistan älypuhelimen ja joskus toimin samalla tavalla joka kohdassa, joista kirjoitin. Mutta laittaa miettimään tämä. Pitäiskö ihan oikeesti alkaa ELÄMÄÄN ;)
Videota katsellessa tulee sellainen olo kuin nykyään älypuhelimesta olisi tullut lähes ihmisen paras ystävä. Toinen ajatus mikä tuli on se, että ihminen missaa paljon hienoja hetkiä, eikä pysty keskittymään hetkessä elämiseen, kun koko ajan joko kuvaa kännykällä, pelaa sillä tai on sosiaalisessa mediassa. Yksi ajatus, joka nousi mieleeni on myös se, että me ei osata vain olla. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä. Ei osata odottaa ravintolassa ruokaa eikä kaupassa kassalle pääsyä ilman älypuhelinta. Meistä tulee kärsimättömiä, jos joudumme toimettomaksi. Sitten on vielä se, että on todella epäkohteliasta toisen seurassa koko ajan surffata puhelimella ympäri ämpäri tai pelailla. Jos on toivonut laatuaikaa ystävän, poikaystävän tai puolison kanssa, niin tällä lailla se ei aina tunnu laadulta.
Toisaalta moni yksinäinen voi kokea jotenkin yhteyttä toiseen älypuhelimen tai netin kautta. Kaikesta löytyy hyvääkin. Vaikka tietysti yksinäisyys sucks.
Mä en oo mikään moralisti, koska itse omistan älypuhelimen ja joskus toimin samalla tavalla joka kohdassa, joista kirjoitin. Mutta laittaa miettimään tämä. Pitäiskö ihan oikeesti alkaa ELÄMÄÄN ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)