Tavalliset sankarit

Ennen vanhaan tv-sarjoissa ja elokuvissa ns. sankarit esitettiin melko kaikkivoipina ja täydellisinä.
Nykyään on alkamassa tulla trendiksi, että sankareilla on yksi tai kaksikin heikkoutta, joihin voi samaistua.

Aloitin seuraamaan sarjaa nimeltä Isänmaan puolesta (Homeland) ja siinä päähenkilöillä (sankareilla) on kummallakin heikkous, johon voi tietyllä tapaa samaistua. Tämä tekee mielestäni sarjoista ja elokuvista (mutta etenkin sarjoista) erityisen kiinnostavia. Nämä ns. "tavalliset sankarit" ovat paljon lähempänä minua ja todellisuutta kuin kaikkivoipaiset "James Bondit" sun muut.

Itse olen jäänyt ihan koukkuun tuohon Isänmaan puolesta -sarjaan. Kun ensimmäisen tuotantokauden jälkeen ei ole jaksoja suomeksi, niin oikein enkuksi piti sitten etsiä.

Ja aasinsilta tavallisista sankareista siihen, että...niin..eiköhän meistä useasta jollakin elämän alueella tai jossakin asiassa olisi ns. tavalliseksi sankariksi. Jos ei muuten, niin oman elämänsä sankariksi (niinku minä). Sankari on kyllä hieman liioitteleva sana, mutta jotain sinne päin. Tämä on mun mielestä toivoa antavaa :)

Kyseinen sarja inspiroi minua jopa sen verran, että aloin miettimään, että mitä minä pieni ihminen, pienin voimavaroin varustettu persoona voin olla tekemässä paremman maailman puolesta. Niinpä syntyi sitten idea hyväntekeväisyyskirpparista/myyjäisistä. Järjestän ne  kotonani. Silloin tuttavani  (sekä minä) voivat tuoda ja hinnoitella  sekä ostaa käsitöitä ja vaatteita, joidenka  tuotto menee sitten tuttuun kehitystyhteistyöjärjestöön, jossa ennen itsekin olen työskennellyt.

Kun ei omassa työssään voi ns. parantaa maailmaa, niin kyllä niitä muitakin..pienen pieniä keinoja on. Ja täytyy muistaa, että yksikin ihminen, jota autetaan on sen arvoinen! Aika kauas meni tuosta otsikosta mun pohdinta, mutta tällaistakin voi yksi hassu tv-sarja saada aikaan. Ei se töllön katsominen pelkästään pahasta ole ;)

Kotisohvan terapiaa - yksi puolustuspuheenvuoro tv-sarjojen katsomiselle

Usein ajatellaan, että tv-sarjat vievät liikaa aikaa, ja ajan voisi käyttää hyödyllisemminkin. Toinen ajatus on, että ihmiset pakenevat sarjoihin. Niin minäkin oon ajatellut ja tuntenut välillä pientä syyllisyyttäkin tv-sarjojen katselusta.

Olen sellainen ihminen, että tykkään katsoa yhtä tai kahta sarjaa intensiivisesti kerrallaan. Yleensä sarjat ovat ihmissuhdedraamoja. Nykyään katselen sarjoja lähinnä internetistä. Tämän hetkinen suosikki on Parenthood, josta ei ole Suomessa kai tullut kuin yksi tuotantokausi..tai voihan niitä joissain maksullisissa palveluissa olla.

Sarja on lämminhenkinen ja kertoo aikuisista sisaruksista, heidän avioliitoistaan ja perheistään. Punaisena lankana sarjassa on sisarusten välinen YHTEYS kaikissa elämäntilanteissa. Ja niitähän tilanteita riittää....

Aloin katsoa sarjaa, kun ostin alennusmyynnistä ensimmäisen tuotantokauden ja hurahdin siihen. Sitten olikin pakko etsiä lisää tuotantokausia muualta.

Sarja voi tuntua aika nössöltä ;) Mutta nyt tulee se puolustuspuheenvuoro. Minä käsittelen vaikeita tunteitani, kaipuitani ja toiveitani sarjan henkilöhahmojen kautta. Silloin, kun on vaikea käsitellä niitä muuten, niin on helpompi nähdä jotain samankaltaista fiktiivisten hahmojen elämässä. Ei ole yksi tai kaksi kertaakaan, kun olen itkenyt tai tuntenut muuten vaan jotain katsoessani sarjaa..ja missä tilanteissa? Silloin kun niitä samastuksia omaan elämään tulee..

Noh...vanhemmuudesta tai avioliitossa olosta ei nyt kauheasti kokemuksia ole, mutta silti tämäkin sarja ajaa näköjään asiansa. Aiemmin olen katsonut vähän enemmän omassa elämäntilanteessa olevista ihmisistä kertovia sarjoja, mutta nyt tuli tämä vastaan.

Tässä oli mielenkiintoinen artikkeli  aiheesta nimeltä KOTISOHVAN TERAPIAA.