Muuto(sta)

Mulle muutokset on hirmuvaikeita. Vaikka on joku kiva muutosasia, niin se voi aiheuttaa pelkoa ja jopa surutyötä.

Muutan maaliskuun alusta uuteen asuntoon lähemmäs palveluita ja työpaikkaa. Mulla on JO NYT ikävä tätä. Tää oli ehkä paras vuokra-asunto missä oon koskaan asunut ja nyt tietyllä tavalla oon muuttamassa huonompaan...tosin paremmalle sijainnille. En osannut tässä hyödyntää (omasta mielestäni tarpeeksi) ihanaa isoa lasitettua parveketta ja vehreitä alueita lähellä, järveä ja kaikkea sen rannalla. Musta tuntuu, että mulle yksinasuvana tää on liian luxusta. Ei yksin tuu lähettyä kuljeskeleen pitkin rantoja tai hengailtua parvekkeella niin paljon. Ainakaan minä, jostain syystä tai edes saunottua kamalasti. Varsinkin kesällä tää ois ollu upea paikka kutsua ystäviä kyläileen isommallakin porukalla, mutta tein sen liian harvoin. Niin..ja täällä päin ei kauheesti asu tuttuja, joten moni asia, jota suunnittelin jäi tekemättä.

Nyt muutan siis vuokrayksiöön melkein keskustaan..tai noh..keskustan postinumero siinä on. Työpaikka on 5 minuutin kävelymatkan päässä, kuntokeskukseni 3 minuutin päässä. Ehkä osaan toivottavasti hyödyntää tuota asuntoa paremmin. Ei ole saunaa, ei parveketta, eikä astianpesunkonetta. No okei...astianpesukonetta osasin hyödyntää hyvin ;) ;) Sitä tulee TOSI IKÄVÄ. Onhan tästä jo lyhyessä ajassa tullut mulle KOTI. Katotaan, että millä fiiliksillä sitten, kun on muuttanut..nyt vielä tekee surutyötä tästä, vaikka tietty samalla jo suunnittelee uutta.

Uudessa viehättää uusi projekti. Oon projekti-ihminen :) Tämä oli ehkä jo nähty kuitenkin. Uuden suunnittelu on sitäpaitsi aina kivaa.

Toivottavasti tämä asunto saa arvoisensa asukkaan, joka osaa hyödyntää asioita paremmin kuin minä. Jonkun, joka lenkkeilee ja käy kävelemässä järven rannalla ja todella nauttii tämän sijainnista!

Nyt täytyykin vähän alkaa siistimään paikkoja, kun ens viikolla voi tulla katsojia tänne asuntoon...

Olipa kerran kännykkä, mutta ei ollut kauaa

Olipa kerran kännykkä. Eikä sitten ollutkaan kauaa :(

Hassua miten johonkin tavaraan kiintyy niin paljon, että sen käytön lopettaminen tuntuu ihan hirvittävältä. Tämä kännykkä, älypuhelin, iPhone on ollut kuitenkin siksi niin rakas, että sain sen hienolta ihmiseltä, entiseltä poikaystävältäni joululahjaksi. En ole varmaan saanut lahjaksi koskaan mitään niin arvokasta, vaikka se olikin käytetty.Muistan itkeneeni sen saadessani.

Sitten hienon ihmisen kanssa elo meni ristiin, kunnes lopulta oli aika jättää yhteydenpitokin. Siitä muutama viikko, niin kännykkäkin meni tuusannuuskaksi. Se jäi auton oven väliin, josta sitten tippui asfaltille. Ja iso itku pääsi! Kävipä myös niin, että koska musta tuntui, että en halua sitä korjauttaa, vaan haluan uuden puhelimen (tosin halvemman sellaisen) uuden ajan kunniaksi, niin tämä  edellä mainittu hieno ihminen halusi kysyessäni ottaa kännykän itselleen, jos vaikka saisi sen pelaamaan.

Tuossa se rikkinäinen kännykkä on piirongin päällä, enkä uskalla koskea siihen. En halua poistaa sieltä yhtäkään tietoani ja lähettää sitä takaisin. Mutta toisaalta haluan. Näinkin konkreettisesti täytyy joskus lopettaa joku aikakausi. Mutta..olin ihan äärettömän kiitollinen kännykästä ja se merkkasi mulle NIIN paljon. Ehkä paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ehkä se päivä tulee, kun uskallan poistaa sieltä tietoni, uskallan muistella kännykkään ja ihmiseen liittyvät muistot, surra surut ja lähettää sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen.

Mutta..täytyy muistaa, että vaikka kännykkä meni mäsäksi ja palautuu lähettäjälleen, niin olin ja OLEN lahjan arvoinen :)

Koomista oli myös tuo älypuhelintekstini tuolla aiemmin...näin sitä vaan itsekin oli koukussa parhaimpaan mahdolliseen älypuhelimeen.. ;)