Keskustaelämää

Vähitellen oon tässä totutellut kekustaelämään. Tykkään!! Ehkä siksi, että tämä asunto ei oo ihan keskustassa. Melkein, mutta ei ihan :) Harmi on se, jos ei oo rahaa, niin ei voi käydä kivoissa kahviloissa tai shoppailemassa. Silloin keskusta-asuminen tuntuu hitusen turhalta. Mutta sitten, kun pitäisi äkkiä päästä keskustaan, niin tuntuu helpottavalta, että on siellä jo.

Kävin tänään muuten Lapinniemessä kävelyllä, kun paistoi tän kevään ekat (tai melkein ekat) auringonsäteet ja löysin idyllisen kahvilan nimeltä Ansari. Siellä on katto puoliksi lasia ja oli hieno katsoa sinistä taivasta ja ohi lipuvia pieniä pilvenhattaroita. Sinne meen ehdottomasti uudestaan!

Vielä en halua tänne kuvia laittaa...sen verran keskeneräistä on. Tavaraa  tänne laitan paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Jotenki sitä haluaa enemmän - tilaa. Enemmän avaruutta. Siis on täällä ihan tarpeeksi tavaraa ja joku vois ajatella, että paljonkin, mutta mulle ehkä vähän vähemmän kuin yleensä.

Okei..hei otan mun keittiöstä kuvan. Se on ihan paras asia tässä kämpässä sijainnin lisäksi. No miksi? Mun mielestä se on niin persoonallisen värinen ja oloinen. Seitkytlukua. Tavallaan hassu, mutta kiva. Täällä on muuten ammekin. Oon jo kaks kertaa käynyt kylvyssä.

Mutta meen nyt tiskaan ja sitten laitan tuon keittokomeron kuvan tähän:

Armoa!

Kävin tänään kahvilassa ystävän kanssa ja mentiin terassille syömään, kun vielä tarkeni (ainakin melkein).

Siellä silmiin osui kiva muistutus, joka sopii vaikka jokaiseen päivään: 

Minä jos kuka tarvin tällaista muistutusta! Itselläni on tapana olla aika armoton itselleni. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Myötätunto itseään kohtaan, varsinkin ihmisillä joilla on tapana olla ankaria itselleen, on elinehto.