Olipa kerran kännykkä. Eikä sitten ollutkaan kauaa :(
Hassua miten johonkin tavaraan kiintyy niin paljon, että sen käytön lopettaminen tuntuu ihan hirvittävältä. Tämä kännykkä, älypuhelin, iPhone on ollut kuitenkin siksi niin rakas, että sain sen hienolta ihmiseltä, entiseltä poikaystävältäni joululahjaksi. En ole varmaan saanut lahjaksi koskaan mitään niin arvokasta, vaikka se olikin käytetty.Muistan itkeneeni sen saadessani.
Sitten hienon ihmisen kanssa elo meni ristiin, kunnes lopulta oli aika jättää yhteydenpitokin. Siitä muutama viikko, niin kännykkäkin meni tuusannuuskaksi. Se jäi auton oven väliin, josta sitten tippui asfaltille. Ja iso itku pääsi! Kävipä myös niin, että koska musta tuntui, että en halua sitä korjauttaa, vaan haluan uuden puhelimen (tosin halvemman sellaisen) uuden ajan kunniaksi, niin tämä edellä mainittu hieno ihminen halusi kysyessäni ottaa kännykän itselleen, jos vaikka saisi sen pelaamaan.
Tuossa se rikkinäinen kännykkä on piirongin päällä, enkä uskalla koskea siihen. En halua poistaa sieltä yhtäkään tietoani ja lähettää sitä takaisin. Mutta toisaalta haluan. Näinkin konkreettisesti täytyy joskus lopettaa joku aikakausi. Mutta..olin ihan äärettömän kiitollinen kännykästä ja se merkkasi mulle NIIN paljon. Ehkä paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ehkä se päivä tulee, kun uskallan poistaa sieltä tietoni, uskallan muistella kännykkään ja ihmiseen liittyvät muistot, surra surut ja lähettää sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen.
Mutta..täytyy muistaa, että vaikka kännykkä meni mäsäksi ja palautuu lähettäjälleen, niin olin ja OLEN lahjan arvoinen :)
Koomista oli myös tuo älypuhelintekstini tuolla aiemmin...näin sitä vaan itsekin oli koukussa parhaimpaan mahdolliseen älypuhelimeen.. ;)
Päätin, etten lähetäkään kännykkää takaisin. En, en, en! Se on niin hieno muisto (vaikka aika kallis muistoksi pitämiseen)..no voihan mä joskus tilata siihen uuden ruudun. Mutta mä en saa paljon lahjoja, enkä varsinkaan tuollaisia. I want to keep it!!
VastaaPoista